Mun Poijjat - Usva & Jazzy: syyskuuta 2012

No niinhän siinä kävi, että blogin kirjoitus jäi vähäiseksi loppukesän ja syksyn osalta. Joten paikkailen sitä katsauksella heinä-, elo- ja syyskuun ajalta. Edellisessä kirjoitukessa olimme vielä etelässä. Se kaksi viikkoa jäi vain puoleen, ikävän tapahtuman vuoksi. No siitä kuitenkin selvittiin pelkällä säikähdyksellä, mutta palasimme kotiin vähän etuajassa. Kertoopa paljon Usvasta. :D Pitäisiköhän muuttaa blogin aihetta hieman?

No, annetaanpa vielä olla. Eiköhän tässä Usvankin kuulumisia tule. Itse osallistuin Kemin kansainväliseen koiranäyttelyyn. Oikeastaan olin apukäsi, kuvaaja ja handlasin Vilman mittelipoikaa, Ediä. Reipas poika, ei voi kyllä muuta sanoa. Eikä tuloskaan huono, luokkavoitto ja paras uros kolmonen. Ja käytiinhän me kasvattajakehässä, peräti ihan isoon kehään asti päästiin. Mutta sepä sitten siitä. Joku huonomuistinen kirjoittaja ei saa päähänsä, mitä muuta tapahtui heinäkuun lopussa, joten hypätään sen yli. Oisko ollut kylmää, niin kuin yleensäkin täällä. :D Kävi Usva uimassa, tai no uimassa ja uimassa, kahlaamassa lähinnä. Se oli hirvittävä virhe! Eiköhän Usva päättänyt tiputtaa kaikki ne vähäiset karvat, mitä kesältä oli sattunut jäämään. Viikko ennen Pudasjärven ryhmänäyttelyä.

Elokuussa Usva pääsi näyttämään taitonsa porokoirana, vaikkakin vain hihnassa. Mutta kyllä ne porot pellolta ajettiin siitä huolimatta. Eräällä poronajoreissulla poikettiin myös Matun luona, Abbaa, Liebeniä ja Nöpöä moikkaamassa. Nuivia neitejä, Usva ei vain voi ymmärtää. :D Liekkö omistajaansa tulleita leidejä, kaikella rakkaudella Matu. ♥ Elokuu onkin kulunut sitten Usvan karvoja kynimällä, siinä on aivan ihana homma. Kaikki jotka suunnittelette pitkäkarvaisen koiran hankkimista, onnittelut.
Poroja, poroja, paljon poroja! Niitä täällä riittää, meidän pellolla varsinkin. Usva haukkuu porot vuodesta toiseen, eikä varmaan koskaan tajua lopettaa. Eipä nämä meidän porot enään pihalla kiinni olevaa koiraa pelkää. Välillä käydään ajamassa pois, sekin kyllä aina tiukassa, että pakenevatko. Yhtenä kertana lenkiltä palatessa pellolla makaili kaksi poroa, toinen oli julmetun iso. Mulkkasi meitä kuin hullu, joten kierrettiin suosiolla kauempaa. Tai minä kiersin ja vedin täysin itsesuojeluvaistonsa hävittänyttä lapinkoiraa perässä.
Nyt ollaan saatu uusia tuttavuuksia, hirviä. Ne pösilöt möllöttää tuolla pellon reunassa ja örisee mitä oudoimmilla tavoilla. Usva jaksaa haukkua nämäkin. Ne nyt sentään pakenevat, pelkkä salamavalo iltahämärässä riittää. Laittelen kuvaa, kunhan saan koneelle asti. Kuivallut olen paljon, en vain tiedä mihin noita laittaisin. Facebookkiinkaan kun ei kaikkea viitsisi umpata. Picasa-albumi olisi yksi, sinnekkin saaminen on työn takana.

Syyskuu onkin mennyt lenkkeillessä, olen ihastunut ikihyviksi metsässä tarpomiseen. Kyllä se Usvallekkin kelpaa, rynnitään läpi metsien ja säikytellään "naapurit" kunnolla. Mitäs tekevät talonsa haitolle. Juuri tässä sunnuntaina Oonan kanssa mietittiin, että kun kaikki uudet talot rakennetaan vanhojen reittejen ja paikkojen päälle/viereen. Oona on vanha naapuri, tässä ihan lähellä asuu vieläkin. Sielläpähän sitten uudet "naapurit" ihmetelkööt, kun takapihan metsässä kuuluu jos jonkinmoista naurua ja höpinää. Pakkohan sitä on välillä vanhoja muistella, Usva mukana tietysti.
Lauantaina 22. syyskuuta meillä oli paikallinen match show. Ensimmäistä kertaa Usvan kanssa sijoituttiin mätsäreissä, tuloksena SIN4. Olin hirmu ylpeä, vaikka jätkällä ei juuri karvaa ole, noin niinkuin suomenlapinkoiran mittapuulla. Mitä sitten, komia se on silti. :3

Jaa-a, enpä minä enempää taida tähän hätään saada. Tässä odotellaan, jotta tuo Matu lähtisi meidän kanssa agilityradalla käymään, ennen kuin lumet tulevat. Kylmä täällä alkaa jo olla, tänä aamu taisi mittari näyttää 3°C. Plussan puolella vielä toistaiseksi, tuskin enään pitkään.